Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen (ECDC) laajan aineiston perusteella ikä on merkittävä riskitekijä vakavalle koronavirustaudille. Myös THL:n seurantatilastojen mukaan suurin osa koronavirustautiin menehtyneistä on ollut yli 70-vuotiaita.
Rapid risk assessment coronavirus disease (ECDC)
Riskiryhmään kuuluvat myös henkilöt, joilla on pitkäaikaissairauksia.
Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät
Erityisesti yli 70-vuotiaiden pitäisi välttää altistumista koronavirukselle, sillä heillä on selvästi muita suurempi riski sairastua vakavaan koronavirustautiin. Tämä johtuu siitä, että elimistön puolustuskyky heikkenee, kun ikää karttuu. Ikääntyneillä on myös enemmän pitkäaikaissairauksia, jotka altistavat vakavalle koronavirustaudille.
Tältä sivulta löydät ohjeita käytännön arkeen. Ohjeiden noudattaminen on erityisen tärkeää, jos kotikunnassasi on todettu viimeisen kuukauden kuluessa koronavirustartuntoja.
Olen iäkäs ja/tai kuulun riskiryhmään. Miten toimin koronavirustilanteessa?
Kun toimit näiden ohjeiden mukaan, vähennät riskiä saada koronavirustartunta.
- Noudata yleisiä ohjeita tartuntariskin vähentämiseksi
- Pidä yhteyttä läheisiisi. Lähikontakteissa on kuitenkin hyvä noudattaa edelleen pidättyvää linjaa ja käyttää yksilöllistä harkintaa.
- Kun hoidat kauppa- ja apteekkiasioita tai käyt terveyskeskuksessa
- huolehdi käsihygieniasta ja pidä vähintään 1-2 metrin turvaväli muihin ihmisiin
- vältä asiointia ruuhka-aikaan ja pitempiaikaista oleskelua kaupoissa
- Pyydä kotikunnaltasi tarvittaessa apua esimerkiksi ruoan hankintaan ja apteekkiasioihin
- Voit myös valtuuttaa toisen henkilön hakemaan reseptilääkkeesi puolestasi
- Jos sinulla on hengitystieinfektion oireita, vältä kontakteja muihin ihmisiin ja ota yhteys lääkäriin
- Hakeudu hoitajan tai lääkärin vastaanotolle, jos sairastut tai sinulla on pitkäaikaissairaus, joka vaatii säännöllisiä kontrollikäyntejä terveydenhuollossa.
- Lisätietoa koronaviruksesta saa myös puhelimitse numerosta 0295 535 535. Neuvonta palvelee arkipäivisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15.
Läheiseni on iäkäs ja/tai kuuluu riskiryhmään. Mitä minun tulisi ottaa huomioon koronavirustilanteessa?
Naapurit ja läheiset ihmiset ovat tärkeitä tukijoita arjen sujumiseksi poikkeusoloissa.
Toimi näin, niin vähennät tartuntariskiä
- Älä vieraile iäkkäiden ja muiden riskiryhmiin kuuluvien luona, jos sinulla on vähäisiäkin hengitystieinfektion oireita.
- Pidä yhteyttä esimerkiksi puhelimitse tai verkossa tai tapaa läheistäsi ulkona.
- Kun vierailet iäkkäiden ja muiden riskiryhmään kuuluvien luona, sinun on hyvä noudattaa lähikontakteissa edelleen pidättyvää linjaa ja käyttää yksilöllistä harkintaa
- vältä kättelyä, halaamista tai muita ylimääräisiä lähikontakteja
- käytä kasvomaskia tai suu-nenäsuojusta. Jos niitä ei ole saatavilla, suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla.
- huolehdi käsihygieniasta ennen ja jälkeen vierailun ja kun olet kosketellut esimerkiksi ovenkahvoja.
- Jos olet omaishoitaja tai henkilökohtainen avustaja, ota huomioon mahdollinen tartuntavaara muiden kontaktien välityksellä ja noudata viranomaisten ohjeita.
Olen iäkäs tai kuulun riskiryhmään. Miten vahvistan hyvinvointiani ja toimintakykyäni koronatilanteessa?
Aktiivisuus ja omien fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten kykyjen monipuolinen käyttö pitää yllä hyvinvointia ja toimintakykyä.
- Löydä itsellesi mielekästä tekemistä. Se voi olla mitä tahansa, esimerkiksi kotitöitä, leivontaa, käsitöitä, lukemista tai piha- ja puutarhatöitä.
- Liiku päivittäin. Käy ulkoilemassa ja jumppaa kotona. Kun lähdet ulos, muista pitää kahden metrin turvaväli.
- Syö säännöllisesti ja monipuolisesti. Pidä yllä hyvää ateriarytmiä. Huolehdi myös, että saat tarpeeksi nestettä.
- Pidä yhteyttä läheisiin ja ystäviin myös poikkeusaikana. Käytä etäyhteydenpitovälineitä kuten puhelinta ja videopuheluita. Jos tapaat jonkun kasvotusten, pidä huolta kahden metrin turvavälistä.
- Kun tarvitset apua, pyydä sitä. Voit pyytää apua esimerkiksi läheisiltäsi, naapureiltasi, omalta kotikunnaltasi, seurakunnaltasi tai järjestöltä. Voit saada apua esimerkiksi kauppa- ja apteekkiasioiden hoitamiseen.
- Hyödynnä verkon monet palvelut. Virtuaalisesti voit muun muassa osallistua konsertteihin, käydä taidenäyttelyssä, mennä jumalanpalvelukseen, jumpata tai lähteä luontoretkelle.
- Älä peru varattuja lääkäriaikoja ilman syytä tai jätä sairauksiasi hoitamatta. Hoida myös tarvitsemiisi sosiaalipalveluihin liittyvät asiat.
Miksi iäkkäille ja muille riskiryhmiin kuuluville annetaan ohjeistus?
Tämän ohjeen tarkoitus on suojata väestöä tehostetusti tartunnalta ja samalla tunnistaa riskiryhmiin kuuluvien ja yli 70-vuotiaiden muiden perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, toimintakyvyn turvaaminen sekä sosiaalisten ja taloudellisten tarpeiden asettamat vaatimukset.

